Aenein ja Nistityttö

[url=


Ääni.


Se kaikui hänen päässään kuin metallinen kilahdus. Hänen aistinsa voimistuivat hetkeksi kuunnellakseen mikä äänen aiheutti. Turruttuneet aistit silti ottivat pian ylivallan ja hän painoi päänsä uudestaan maata vasten. Tuskin se oli mitään.
Tuuli heilutti sanomalehtiä hänen allaan, kun hän puristi maata kourassaan ja puhalsi sitä tuulen vietäväksi.
Ihana äiti maa, pölyinen, raaka ja hoivaava.
Hän unelmoi kuinka joskus pääsisi kävelemään ulos kaupungista, nähdäkseen mitä oli muualla maailmassa. Oliko se yhtä kurja kuten oli kerrottu? kuin LC? Oliko siellä Paradiizia?

Haju joka tunkeutui kaikkialle kaupungissa oli turruttanut tytön hajuaistin jo aikoja sitten. Mikään ei vetänyt vertoja sille, kun aamulla heräät omasta kusilammikostasi käytyäsi paratiisissa sekoittuneena tähän "kaupungin ikiomaan tuoksuun".

Vitut.

Tasaisen harmaa pilvipeite pyöri kaupungin yllä päästäen kelmeää auringonvaloa satunnaisesti lävitseen. Tytön silmät pyörivät kun hän koetti kohdistaa katsettaan johonkin. Aine vaikutti vieläkin, sekoittaen ja naurattaen häntä, jopa niin ettei häntä huvittanut nousta. Viime yönä hän oli uskaltautunut hakemaan uuden annoksen, kauempaa kuin hän olisi koskaan uskaltanut kulkea täällä. Hän oli lähtenyt keskellä yötä etsimään Gurua, miestä joka antaisi hänelle avaimet paratiisiin.

Pari ensimmäistä kertaa oli saanut hoidettua lupauksella, että hän maksaisi seuraavalla kerralla, kuten hän olikin tehnyt. Hinta oli kova, mutta siedettävä, ottaen huomioon hyödyn minkä aine antoi. Vaikutus oli ollut joka kerta täydellisempi, syvempi ja hallitsemattomampi. Hän ei erottanut oliko hän nytkin unessa, mutta tuskin sillä olisi väliä.

Aeneita oli vaikea löytää, mutta hän saapui kun häntä kutsui. Tyttö oli seurannut ohjeita ja kavunnut muurin yli Cicatrixian rauniokaupunginosan puolelle. Alue oli valtava, eikä hän uskaltanut poiketa junaraiteilta mihinkään. Päiväsaikaan alue oli eloton ja liikkumaton, ainoastaan roskapussit ja satunnaiset harakat pitivät jotain elonmerkkejä yllä.
Iltaan mennessä hän pääsi portille, jota kutsutaan Bab el Mandeb, kyynelten portiksi. Epämääräinen kivikasa pikemminkin. Hän istui seinustaa vasten ja jäi odottamaan, tähyillen hiljaa jos jokin yrittäisi käydä häneen käsiksi.

Kauhea paikka. Yksikään rakennus ei ollut millään tavoin asuinkelvollinen. Roikkuvia metallitunkkeja, betonipaloja jotka tippuessaan murskaisivat leikiten alleen sen raukan joka jäisi paikoilleen liian pitkäksi aikaa. Satunnaisia luitakin törrötti tuhkaisen maan seasta. Hän tarttui yhteen kalloon ja pyöritteli sitä käsissään aikansa kuluksi.

"Hassua ajatella, että tämäkin kallo on joskus puhunut, ajatellut ja kuulunut jollekulle elävälle;
Nyt se on vain esine jolta puuttuu alaleuka."

Joku narttu oli kehdannut käydä uhittelemassa hänelle muutamaa päivää aikaisemmin. Etsinyt Aeneinia ja tivasi mistä löytää tämän. Saisi päätyä itsekin kasaksi luita. Hän oli nukahtanut jonnekin, kun yhtäkkiä joku oli tempaissut hänet maasta ja läpsinyt niin että tyttö varmasti tietäisi herätä. Aenein taitaa olla aika etsitty tyyppi kun kerran häntä lähes metsästetään. Ehkä Aenein on auki mafiosoille. Ihan sama, kunhan Paradizia saa joltain, tai jostain.

Aenein ilmestyi varoittamatta pimeydestä. Hän lähestyi tyttöä nopeasti ja heilutteli kädessään uutta annospussia, joka välkkyi pimentyvässä kaupungissa. Tyttö lupasi vielä kerran, että maksaa myöhemmin velkansa, kunhan saisi hieman kokeilla ainetta vielä, edes vähän. Aenein nojautui seinään ja katsoi tätä hymyillen samalla.



"Aine ei ole ilmaista. Miten voin luottaa, että hoidat maksusi? olet minulle auki jo ennestään"

Tyttö hätääntyi, joka ihmetytti häntä itseäänkin. Ei hän ollut ennen näin säälittävä, että lupautui tekemään mitä tahansa saadakseen jotain. Aeneinia miellytti tämä lupaus, ja hän luovutti gramman jauhetta tytölle. Ahnaasti tyttö repäisi pussin ja mumisi mennessään jotain. Aenein katseli kuinka tyttö katosi pimeyteen hyvästejä jättämättä, toisaalta, eipä täällä kohteliaisuuksilla eletykkään. Tyttö palaisi vielä, ja vinkuisi ainetta yhä enemmän.